Kotimaan katsaus

Piilaaksossa maahanmuutto on menestystarina

Piilaakso ei ole sattumalta maahanmuuton näkökulmasta taloudellisesti maailman onnistuneinta aluetta. Siellä maahanmuuton nettohyödyt ovat miljardiluokkaa. Piilaaksossa ilmapiiri maahanmuuton kannalta on myös täysin erilainen kuin Suomessa. Siellä ilmapiiri ja poliittinen henki houkuttelee luokseen erityisen lahjakkaita ihmisiä, jotka uskaltavat ottaa riskiä ja jotka uskovat tulevaisuuteen ja menestykseen. Siellä nähdään suuria tappioita ja häviöitä, mutta myös riskin ottamisen hedelmiä, jotka kompensoituvat satumaisine tuhkimotarinoineen Appleina ja Tesloina.


Suomi ei tällaista ilmapiiriä kykene luomaan lupaamalla lisää veronkorotuksia ja kiristyksiä. Niin hienolta kuin se kuulostaakin, ilmaiset palvelut ja suomalainen "hyvinvointiyhteiskuntamalli" ei todellisuudessa kannusta ihmisiä parhaimpaansa. Nykyinen malli, jossa ihmisen omaa vastuuta itsestään ja omasta menestymisestään sysätään valtion harteille ja menestystä suitsitaan tiukan ja holhoavan verotuksen ja lainsäädännön avulla, johtaakin lopulta täysin vastakkaiseen lopputulokseen kuin mitä sillä tavoitellaan. Maamme ei käytännössä suurissa määrin houkuttele osaavaa ja innovatiivista maahanmuuttoa, ei investointeja eikä uusia yrityksiä vaan pikemminkin sosiaaliturvaturismia ja sellaisia ihmisiä, joiden tarkoitus ei ole kehittyä tai kehittää maamme taloudellista menestystä parempaan suuntaan. Heidän oma ainoa tavoitteensa on hyötyä maamme hövelistä ja vastuuttomasta rahanjakopolitiikasta, johon ei liity minkäänlaista tulosvastuuta tai velvoitetta kehittyä tai kehittää maata tai itseään. Järjestelmämme ei vain yksinkertaisesti kannusta siihen!


Ei olekaan sattumaa, että Suomessa maahanmuuton kustannukset ovat Pauli Vahteran uusimpien laskelmien mukaan 3,2 miljardia euroa. Tässä maassa on järjestelmä, jossa raha kiertää taskusta taskuun, mutta ei sinänsä ole kertaakaan tuottavassa työssä. Täällä ikään kuin panostetaan tehottomuuteen, uskoen, että pienessä piirissä pyörivä velkaraha verorahalla höystettynä loisi jotenkin uutta kasvua. Näennäisesti näin toki on mutta käytännössä ei kuitenkaan. Tosiasiassa kyse on tehottomasta siltarumpupolitiikasta, mikä ei johda muuta kuin uusiin veronkorotuksiin, tiukennuksiin ja uusiin leikkauksiin.


Pauli Vahteran laskelmat ovat sinänsä uskottavia, mutta ne eivät ole kuittenkaan aukottomat. Tietenkään maahanmuuton kustannukset eivät ole 3,2 miljardia euroa, koska valtaosa tuosta rahasta palaa erilaisten maahanmuuttoon liittyvien hyssyttelyvirkojen ja seurapiirikerhojen vetäjien palkkojen ja heidän maksamiensa verojen ja kulutuksen myötä takaisin valtion kassaan ja sieltä uudelleen kiertoon luomaan näennäistä "kasvua". Ja toisaalta, sama pätee myös maahanmuuttajille maksettuihin suoriin rahalahjoituksiin: ne rahat, joita ei suoraan lähetetä kotimaahan jääneille omaisille, todennäköisesti tavalla tai toisella palautuu "positiivisina hyötyinä" takaisin kiertoon luoden vähintäänkin sitä "tarpeetonta" työtä. Sinänsä sillä ei ole merkitystä, miten tai mitä kautta raha kiertoon tulee. Olipa se sitten velkaa tai veroeuroja, voidaan se kyllä saada tietyssä valossa näyttäytymään haluttaessa talouskasvuna ja parempina työllisyystilastoina. Ainoa näkyvä seuraus tällaisesta kierrossa olevan rahamäärän lisäyksestä on se, että vaikka talous ja työllisyys kasvaa niin todellinen velkaantuminen ei taitu, koska todellista kasvua ei ole. Munaa keskenään vaihtamalla tilastot näyttävät kyllä hyviltä, mutta moni kakku päältä kaunis jne.


Kuitenkin, jos mennään edelleen piilaaksoon niin siellä ei tällaista ongelmaa ole. Vastaavanlaista munan vaihtamisen keskinäis-kulttuuria ei siellä tunneta. Siellä maahanmuuttajien kotouttaminen ei tarkoita aikuisten miesten "pieni piiri pyörii -leikkejä". Siellä ei ole yhtäkään maahanmuuttokoordinaattoria, ei manageria, ei kerhovetäjää, puuhapiiriä, leikittäjää, eikä mitään muutakaan humppatätiä ohjaamassa maahanmuuttajia uusille urapoluille. Se ilmapiiri ei vain yksinkertaisesti houkuttele sellaisia ihmisiä, jotka eivät olisi valmiita ja halukkaat itse kantamaan itse itsestään ja menestymisestään vastuun, ilman holhoavan esivallan ohjausta tai sosiaaliavustuksia.


Ehkä Suomenkin olisi syytä ottaa mallia Piilaakson ihmeestä, sen sijaan kuin esittäytyä maahanmuuton mallimaana, etenkään, kun oma mahamuuttomme ei ole nettomääräisesti muuta kuin pelkkä kuluerä jo muutenkin raskaalle järjestelmällemme. Ei se mahdotonta ole täälläkään muuttaa maahanmuuton mollivoittoa oikeaksi voitoksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Ehkä Suomenkin olisi syytä ottaa mallia Piilaakson ihmeestä ..."

Ikävä sanoa, mutta mitään oiretta siitä, että Suomi haluaisi ottaa mallia Piilaakson ihmeestä ei ole. Sen sijaan muutamat, jopa kohtalaisen monetkin suomalaiset ovat ottaneet siitä oppia ja se näkyy meillä maastamuuttona. Vaalipuheiden äänekkäin linja viittaa siihen, että kun ne toteutetaan tämä lähtömuutto tulee vilkastumaan, mahdollisesti jopa varsin paljon.

Käyttäjän harrivirtanen kuva
Harri Virtanen

Todennäköisesti se lahjakkain kärki on täältä jo lähtenyt tai ainakin vakavasti sitä harkitsemassa. Jos itse olisin tilanteessa, että minulla olisi jokin uusi innovatiivinen ajatus tai keksintö, jota lähteä toteuttamaan niin ei Suomi kyllä nykyisen poliittisen ilmapiirin valossa olisi pääkonttoria saamassa.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Oikein järkevä kirjoitus ja sympatiani sinulle entisenä bioviljelijänä ja lampaankasvattajana 80-luvulta.

Olen hyvin skeptinen johtavien puoluiden halusta muuttaa Suomen maahanmuuttopoliittista linjaa Piilakson ihmeen suuntaiseksi, koska ne ovat sitoutuneet EU:n maahanmuuttopolitiikkaan, jolla on aivan muut inressit maahanmuutolle kuin Piilaaksossa.

Meille on 1990-luvulta asti selitetty, että tarvitsemme mamuja ajamaan busseja, hoitamaan vanhuksia ja pelastamaan suomalaiset sisäsiittoisuudelta ja väestökadolta. Eurooppaan ja Suomeen on tietoisesti houkuteltu väestöä islamilaisista maista, jo Tarja Halosen aikoihin Suomen sosiaaliturvaa mainostettiin Lähi-idässä. Sipilän talomainoksen muistavat kaikki.

Unkari on hyvä esimerkki, miten vihamielisesti EU suhtautuu sen linjasta poikkeavaan maahanmuuttopolitiikkaan, ja vaikka Tanska toimii nykyisin samoin kuin Unkari, sillä on jo muodostunut tarpeeksi iso sosiaaliturvan varassa elävä työvoimareservi, vai pitäisikö puhua kuluttajareservistä, näin konsumerismin kukoistuksen kulta-aikana.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Sinänsä sillä ei ole merkitystä, miten tai mitä kautta raha kiertoon tulee"

Tuota kuulee usein, että tulonsiirrot eivät ole keneltäkään pois kun ne palautuvat kiertoon kuitenkin. Tällöinhän kaikille suomalaisille voisi maksaa vaikka 2000e/kk perustuloa sillä velvoitteella, että kaikki pitää laittaa haisemaan kuun aikana. Jotenkin vaan epäilen, ettei se kuitenkaan toimisi.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Piilaakso toimii useastakin eri syystä.

1) Valtio ei määrää mitä siellä saa kehittää ja suunnitella. Valtio ei myöskään ole määräävässä asemassa taloudellisesti, koska valtaosa piilaakson toiminteista on puhtaasti yksityisrahoitteista.

2) Verottaja ei vedä start-up yritystä konkurssiin vaatimalla ennakkoveroja busineksesta, joka ei ole vielä edes käynnistynyt tai kassavirrasta, joka on vasta muodostumassa.

3) Piilaaksossa jokaisen tulee tulla toimeen omillaan tai tehdä töitä rahaa saadakseen. Vaikka piilaakso on maaailman teknistynein alue, niin siellä raha ei tule automaatista eikä sähkö töpselistä, ellet itse niitä ansaitse.

4) Ne maahantulijat, joita Ruotsi, Suomi ja vaikkapa Saksa hamuavat eivät piilaakosssa kelpaisi kuin saniteettiteknikoiksi. Penalin terävät kynät sen sijaan säilyttävät passinsa sen sijaan että nakkaisivat sen mereen, hakevat viisumin ja työluvan Yhdysvaltoihin ja ansaitsevat siellä piilaaksossa itse omat rahansa. Jotkut jopa enemmän kuin tarpeeksi.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Paremmin onnistunutta piilaaksossa kuin Suomessa, mutta olen ymmärtänyt ettei ongelmatonta ole sielläkään ollut. Esimerkiksi asumisen hinta on noussut voimakkaasti, joten alueen perusasukkaan elämää ja mahdollisuuksia alueella suuren rahan ja hyväpalkkaisten maahanmuuttajien saapuminen suurissa määrin voi heikentääkin. Samanlaista kehitystä on ollut esimerkiksi Lontoossa.

Pauli Vahteran laskelmat kertovat karun totuuden maailmanparantajien jalanjäljestä suomalaisen yhteiskunnan talouteen. Vihreät voisivat laskea maahanmuuton hiilijalanjäljen, kun esiintyvät asiantuntijoina ilmastoasioissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset