Punavihreä miesviha on nykyaikaa

Ainoastaan Josif Stalinia salaa kannattavat kulttuurimarxistit, yhdessä vihreän aatteen toteemien kanssa ovat nykypäivän moraalisessa arvopelissä riittävän sivistyneitä asettumaan askelta ylemmälle pallille kuin poliittiset vastapelurinsa. Heillä on tässä maailmassa jokin käsittämätön erioikeus leimata toisia ihmisiä fasisteiksi ja toisia taas natseiksi – kumpi tahansa käy, kun kyse on falskista oikeamielisyydestä!

Tämä ylemmyys näkyy etenkin sosiaalisessa mediassa, mutta myös valtakunnan medioissa, joissa punaisuus on pikemminkin etuoikeutettua smalltalkia kuin paheksuttua mielipideohjailua. Toisissa tämä herättää pelkoa ja toisissa inhoa. Harva sitä sydämestään ihailee, että verovaroin pyöritetyn mediatalon toimittelijat, empiirisin havainnoin ovat enemmän punaiseen kallellaan kuin siihen mikä on koko totuus!

Sivistyneen kulttuurimarxistin löytää helposti esimerkiksi Helsingin vanhoista työväen kaupunginosista. Siellä hän asustelee omassa norsunluutornissaan ja ammatikseen ilmoittaa useimmiten hienolta kuulostavan tittelin: taiteilija tai freelancer. Harvemmin siivooja tai elämämkoululainen! Ylevöityneenä asiantuntijana hän tietää, miten moralisoida, miten paheksua, eikä yleensä jätä kuulijaansa millään tavoin kylmäksi.

Punaisessa propagandassa ehdoton aggression lempikohde on lihaa syövä valkoinen heteromies ja vastapuolella parsalla ruokittu, kaltoin kohdeltu, hakattu, verinen nainen. Miehistä koostuvissa, pienen piirin kuppikunnissa nähdään vahvoja vihan elementtejä. Jos enemmän kuin kolme miestä kokoontuu samassa pöydässä syömässä munkkipossua ja juomassa mustaa kahvia, on se kulttuurimarxistisen piiperön mielestä valkoisen miehen alistavaa ja patriarkaatista vihanpitoa naisia ja maahanmuuttajia vastaan. Kahvi on mustaa ja possun syönti pahasta ja vielä kun tämän tekevät miehet ja pienessä piirissä keskenään niin siinä ei voi olla mitään hyvää. Edes maitotilkka kahvissa ei saa mustasta valkoista, koska kyse on vain valkoisen miehen pahantahtoisesta teosta naisia kohtaan – maitohan on naisellinen tuote ja siten hyväksikäyttöä.

Vaikka tässä vaiheessa voisi olettaa, että ilmiö liittyy pelkästään naisten harjoittamaan vastakkainasetteluun: 'miehet vastaan naiset' niin olettama on väärä. Yhä enenevissä määrin kyse on asetelmasta, jossa miehet vastustavat miehiä. Itse asiassa vihaisimpia ja ärhäkkäänpä miehisyyden vastustajia ovat juuri sellaiset miehet, joilla on valtaisa tarve, joko ideologisista tai joistain muusta mainitsemattomista syistä vastustaa miehistä mieheyttä. Tämä viiteryhmä ei kaihda puuterihuiskua, jos palkintona on päästä kulttuurimarxistiseen punakuplaan, josta käsin ulkopuolisen vastavoiman arvostelu on moraalinen etuoikeus.

Takavuosina luin eräästä tieteellisestä tutkimuksesta, jossa käsiteltiin Lontoon Thames-joen kalakantoja. Urospuolisten kalojen oltiin huomattu käyttäytyvän lajityypillisesti omituisella tavalla. Kalat osoittivat feminiinisiä piirteitä, eivätkä nämä olleet lainkaan kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta. Syyksi paljastui jokiveden huomattavan korkeat estrogeenipitoisuudet. Jokiveteen estrogeenin oletettiin joutuneen ehkäisypillereitä käyttävien naisten pissavesien mukana. Toisena syynä pidettiin estrogeenin kaltaisesti käyttäytyviä ympäristömyrkkyjä, kuten muovin pehmittimenä käytettyjä flataatteja.

Mitä lie myrkkyjä mahtaa Päijännetunneli tuoda Helsinkiin tullessaan? Joitain punavihreitä basilleita ja muovin pehmittimiä vanhoista teollisuuspitäjistä? Joistain miehistä, kun sellainen miesviha paistaa lävitse, että jos syttyvää materiaalia olisi lähellä niin roihahtaisi välittömästi ilmiliekkeihin!

Toisaalta punavihreä miesviha on myös eräänlaista pelkoa. Kyseenalaistamalla miehisen miehen maskuliinisuutta ja korostamalla omaa vahvuutta, voikin olla täysin vastakkainen todellinen merkitys. Tosiasiallisesti kaivataankin enemmän ja vahvempaa miehisyyttä, joka selittäisi sitä, että toisaalta punavihreässä kuplassa ihaillaan islamia uskontona ja ideologiana, jossa miehen rooli on vahvempi kuin perinteisessä länsimaisessa yhteiskunnassa. Halutaan kontrollia, eikä mitään velliperseilyä!

Tämä kulttuurimarxistinen elitismi on onnistunut lyömään itsensä läpi. Heillä on vankka kannattajakuntansa, joka nähtävästi on vahvalla kasvu-uralla. Jopa eduskuntavaaleissa punahysterian voimalla siivitettiin rutkasti uusia paikkoja päättäviin asemiin. Puna nousee Antti Rinteen poskille, kun muuten olisi värisuora, mutta ainakin toistaiseksi poroporvarit ovat paletissa poikkiteloin edessä. Kauanko kokoomusta äänestävä siniverinen suomalainen aatelismies jaksaa taistella asemansa puolesta maailmassa, jossa ympäristömyrkyt ja naishormonit nakertavat miehisen maailman selkärankaa kuin piraijat hukkuvan jalkaa Amazonin alajuoksun matalikolla?

Tulevat hallitusneuvottelut näyttävät tulevaisuuden suuntaa ja odotakin innolla tulevaa. Joko on joulukuussa maassa hallitus, jossa punamullalla maalataan taloja vai vieläkö vatuloidaan punavihreän ja sinipunan väliltä?

Feminismillä on paikkansa yhteiskunnassa, enkä sitä kiistä. Pidän myös realismia ja kohtuutta hyveinä, enkä pidä minkäänlaisesta vouhotuksesta mihinkään suuntaan. Pohjimmiltaan kaipaan yhteiskuntaa, joka aidosti tasa-arvoinen, eikä vain leikisti tai puolueellisesti. Ei yksiarvoinen totalitarismi, jossa moniarvoiset arvot leimataan oman arvon vastaisina populismiksi. Aatteiden polarisaatio ei saa muodostua niiden henkiinjäämistaistoksi!

Käyttäjäkuva
Muut

Aktiivinen maailmantapahtumien seuraaja. Maanviljelijä. Eläinten kasvattaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu